Susanna Rahkonen Anna-lehdessä 44/2005  TAVALLISEN KAUNIIT

Baletti kasvatti itsetuntoani
SUSANNA RAHKONEN | 37, sd.
Varatuomari. Kansanedustaja vuodesta 1999.

”LAPSENA MUMMINI SANOI minulle, että olen muuten nätti tyttö, mutta nenäni on kamalan iso. Mummin kommentti oli mielessä pitkään, hyväksyminen on tullut vähitellen.

Kehityin ja sain kuukautiseni luokkatovereitani myöhemmin. Menin tosin kouluun muita vuotta nuorempana. Olin pitkään kuin pieni tyttö preerialla mekossani ja pottatukassani. Sotkin kuvani kuudennen luokan luokkakuvasta. Ärsytti, koska en ollut yhtä magean näköinen kuin luokan pahikset, jotka käyttivät kajalia ja farkkuja.

Kehooni olen aina ollut tyytyväinen. Tosin 17-vuotiaana minulle kehittyi lievä syömishäiriö vajaaksi vuodeksi. Paastosimme kaverin kanssa kokeilumielessä, ja touhu meni vähän yli. Ajattelin, että se on jännittävä tapa hallita itseään ja elämäänsä. Syömishäiriö loppui, kun aloin keskittyä ylioppilaskirjoituksiin. Sen jälkeen minulla ei ole ollut ruuan kanssa ongelmia.

Aloitin baletin nuorena ja opin hallitsemaan ruumistani ja lihaksiani. Lukioikäisenä harrastin karatea kilpatasolla. Sen jälkeen aloin vetää jumppia ja osallistuin kerran aerobicin SM-kisoihin. Kehon rajojen etsiminen on aina ollut itsestään selvä juttu. Minulla on korkea kipukynnys. Uskon sen johtuvan siitä, että luotan kehooni enkä jännitä.

Rintani ovat aina olleet pienet, imetyksen jälkeen ne vähän lätsähtivät. Minulla on kolme lasta, jotka sain kahden ja puolen vuoden välein. En haaveile silikoneista, en voisi kuvitellakaan olevani povipommi. Kuopukseni on 3-vuotias. Luin jostain, että elimistöllä menee kolme vuotta toipua raskaudesta. Nyt haluan raivata enemmän aikaa liikunnalle ja itselleni. Se on vaikeaa, koska työni on kiireistä ja haluan huomioida myös perhettäni. Välillä huomaan meneväni äärirajoilla. Nukun liian vähän, pahimmillaan ruoka ei maistu ja minua huimaa. Pulssi on koko ajan koholla, enkä pysty tekemään muuta kuin pakolliset rutiinit. Silloin on pakko komentaa itsensä hiljentämään tahtia. Olen aloittanut säännöllisen harjoittelun painoilla. Haluan pitää lihakseni toimivina. Ryhtini oli päässyt repsahtamaan, ja olemukseni oli muutenkin lötsähtänyt. Vaikkei kuntoni vielä ole niin hyvä kuin ennen, olen saanut hieman lihaksia takaisin ja niska-hartiavaivat ovat poistuneet.

Tunnistan tämän työn ulkonäköpaineet. Aiemmin en välittänyt meikkaamisesta, mutta julkisessa työssä on pakko katsoa ulkoisen olemuksen perään. En halua olla seinästä reväistyn näköinen. Ulkonäöllä on merkitystä myös uskottavuuden kannalta.

Ohuessa ihossani on iän tuomia uurteita, vaikken vielä hirveän ryppyinen olekaan. Uurteista näkyy elämänkokemus. Rypyt eivät mielestäni rumenna minua, ellen aivan kohta mene rusinaksi.”