Masentavat mainokset


Tyttöjen masennus, syömishäiriöt ja epävarmuus on mystinen ongelmakimppu. Luulisi, että tasa-arvo on nykyään jo niin pitkällä, että tytöt voivat yhteiskunnassamme hyvin. Syntipukiksi paljastuu kuitenkin mainonta ja media sekä sen laajentuneet muodot.

Väite tuntuu aika kovalta, mutta sen toi esiin Kuluttajaviraston johtaja Anja Peltonen kuluttajaliiton järjestämässä seminaarissa. Peltonen viittasi Amerikan psykologisen yhdistyksen tietoihin ja lukuisiin tutkimustuloksiin (http://www.apa.org/pi/wpo/sexualizationsum.html). Ne osoittavat, että lapset ovat monenlaisen viestinnän ristitulessa ja erityisesti tytöt esitetään tässä viestitulvassa korostuneen seksuaalisella tavalla.

Mainosten lisäksi mielikuvat ja asenteet tulvivat vastaan televisiossa, lehdissä, musiikkivideoissa, laulujen sanoituksissa, elokuvissa, videopeleissä ja internetissä. Totta kai Yhdysvalloissa kulutuskulttuuri on paljon laajempaa kuin meillä, mutta kokonaan osattomiksi emme mekään ole jääneet. Olemme osa samaa globaalia markkinaympäristöä.

Kun sitten samana iltana kuulen television Voimala-ohjelmasta nuorten masennuksen yleistymisestä ja erityisesti tyttöihin kohdistuvista ristiriitaisista odotuksista, on pakko uskoa. Median viestinnältä ei pääse pakoon millään ja lapset ovat erityisen herkkä maali.

Joku keskustelija laukoo, että onneksi meillä ei sentään vielä harrasteta kasvoleikkauksia työpaikan saamiseksi, kuten jossain Kiinassa tai Japanissa. Itse muistan kuulleeni jonkinlaisista pidennysleikkauksista, jossa ihmiseen lisätään kirurgisin konstein lisää pituutta. Se kun takaa menestyksen elämässä ja uralla.

Tähänkö tässä on tultu? Onko ihmisten elämä kaupallistettavissa näin pitkälle? Mainonta ei saisi luoda alaikäisille mielikuvaa, että ihmisarvoa, elämälaatua ja hyviä sosiaalisia suhteita voi ostaa. Mutta näitä rajoja koetellaan päivittäin. Lapset eivät ymmärrä, että mainonnan tarkoitus on saada meidät koukkuun ja tuotteet kaupaksi. Ja kun pelivälineiksi otetaan tunteet, on aikuisenkin välillä vaikea olla terveen kriittinen.

Mainostajilla on oma yhteiskunnallinen vastuunsa, sillä lapsia ei voi kasvattaa pullossa. Kaupallisuuden kehdossa, Yhdysvalloissa, on ryhdytty sääntelemään lapsille suunnattujen mainosten määrää. Samaan tulisi pyrkiä meilläkin. Vastuullinen mainonta ei ole sellaista, joka lisää ahdistuneiden anorektikkojen tai masentuneiden nuorten määrää.

Susanna Rahkonen