![]() |
||||||||||||||
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
|||||||
Pidetään kiinni Tarjasta22.11.2005Kuusi vuotta sitten kansa valitsi presidentiksi Tarja Halosen. Kaupan päälle Mäntyniemeä asuttamaan saimme Halosen puolison, tohtori Pentti Arajärven, eli Penan sekä valtakunnan ykköskissat Miskan ja Rontin. Nyt olisi jatkokaudesta päättämisen vuoro ja siitä vastuu lankeaa meille Suomen kansalaisille. Meidän pitäisi ihan oikeasti jaksaa nähdä se vaiva, mikä Tarjan äänestysnumeron vaalilippuun kirjoittamisesta aiheutuu. Ei siis mikään mahdoton tehtävä meille. Sen sijaan ehdokkaamme ei pääse yhtä helpolla. Ehdokkaan tueksi tarvitaan aktiivisia kannattajia ja tukijoita. Ihan joka paikkaan Tarja Halonen ei ehdi kampanjassaan rientämään, vaikka tehokas nainen onkin. Vaalisivuilta www.tarjahalonen.fi löytyy tietoa siitä, miten kampanja etenee ja miten siihen voi osallistua. Myös Espoossa tullaan tekemään työtä Tarja Halosen puolesta ja ehdokas ehtii myös meitä espoolaisia tapaamaan. Tarja Halonen on kiertänyt maailmalla ulkoministerikautensa jälkeen kuusi vuotta presidenttinä. Hän on tehnyt uraauurtavaa työtä globalisaation saamiseksi parempaan hallintaan. Esimerkiksi käy vaikkapa kansainvälisen työjärjestön ILO:n maailmankomission työn vetovastuu sekä niin sanotun Helsinki-prosessin käynnistäminen. Suomella on tämän aktiivisuuden ansiosta suurempi painoarvo maailmalla, kuin meidän kokomme antaisi muuten olettaa. Kansainvälinen kehitys ja meidän roolimme siinä mukana vaikuttaa olennaisesti siihen, millaisia työtehtäviä Suomessa jatkossa kannattaa tehdä ja mitkä työt siirtyvät muualle. Samoin globalisaatiokehityksen suunnasta riippuu, minne pääomat pakenevat ja kuinka kovaa verokilpailemme. Siitä riippuu myös, ketkä kaikki rahoittavat hyvinvointimenomme. Myös maapallon ympäristön tila sekä se, mitä ja miten kulutamme on mitä suuremmassa määrin maapallon laajuinen kysymys. Emme voi myöskään välttyä miettimästä maapallon mittakaavassa sitä, mikä on yritysten vastuu. Entä mikä on koko ihmiskunnan vastuu kaikkein heikoimmista? Myös se, miten takaamme meille parhaan mahdollisen turvallisuuden, riippuu olennaisesti naapureistamme, mutta myös siitä, kyteekö jossain kauempana riidan siemen. Tarja Halonen on pohtinut näitä kaikkia kysymyksiä, jotka kaikki liittyvät presidentin päätoimialaan, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Samoilla asioilla on yhtymäkohtansa myös kansalaisten arkipäivään ja siihen, millainen hyvinvointivaltio meillä tulevaisuudessa on. Tarja Halosen työn punaisena lankana on ollut rakentaa yhteiskuntaa, joka huomioi myös niiden äänen, joka kuuluu kaikkein heikoimmin. Siksi hän on Pohjoismaisen hyvinvointimallin vankkumaton puolestapuhuja. En ole kuullut kenenkään, en edes toisten ehdokkaiden kannattajien, kiistävän Tarja Halosen pätevyyttä. Tarja on onnistunut tehtävissään hyvin, enkä itse keksi mitään järkisyytä, jonka perusteella hyvä nainen pitäisi päästää menemään. Jos äänestäjä haluaa tehdä Suomen ja isänmaan edun mukaisen valinnan, kannattaa valita pätevin, eli Tarja Halonen. Lisäksi Tarjan arvot ovat kohdallaan ja vastaavat Suomalaisten enemmistön käsityksiä. Asia on harvinaisen selvä, muttei itsestään selvä. Pidetään nyt siis huolta siitä, että kaikki Tarja Halosen kannattajat kertovat kantansa myös äänestyskopissa. Susanna Rahkonen kansanedustaja ja Tarja Halosen Espoon ja Kauniaisten kansalaisvaltuuskunnan varapuheenjohtaja |