Yhdessä köyhyyden ja pätkätöiden kimppuun

Susanna Rahkosen puheenvuoro SDP:n Helsingin piirikokouksessa 22.4.2006

Vaalien lähestyessä meidän on arvioitava, miten politiikkamme on onnistunut ja missä asioissa meillä on vielä parantamisen varaa. Jos unohdamme ajankohtaisen päivänpolitiikan tason ja katsomme pitkälle tulevaisuuteen, ihanteita ja tavoitteita on vaikea kiteyttää kovin konkreettiseen muotoon. Kuulostaa aika ylevältä, mutta olen sitä mieltä, että meidän hyvinvoivien suomalaisten on tehtävä enemmän, jotta tasa-arvo ja ihmisoikeudet toteutuisivat ja jotta ympäristömme ja maapallomme säilyisivät myös seuraaville sukupolville.

Mielestäni meidän sosialidemokraattien on oltava edelläkävijöitä ja uudistajia jatkossakin. Meidän on laitettava politiikassamme ihmiset bisneksen edelle.

Suomalaisten hyvinvointi
Leipäjonot on yksi politiikkamme onnistumisen mittari. Ne ovat kasvaneet huolestuttavasti. Tutkin dosentti Mikko Kauton toimittamaa Stakesin kirjaa "Suomalaisten hyvinvointi 2006 " ja sieltä selvisi yhtä ja toista.

Suurimmalla osalla väestöä menee hvvin. Käytettävissä olevat tulot ja varallisuus ovat kasvaneet, keskimääräinen koulutustaso on noussut ja asumisväljyys on parantunut. Terveys ja toimintakyky on kehittynyt suotuisaan suuntaan väestötasolla. Työikäisistä valtaosa käy työssä. Suurimmat hyvinvoinnin jakolinjat ovat työssäkäyvien ja työmarkkinoilta sivussa olevien välillä.

Hyvinvointi on kohentunut aivan vanhimmissa ikäluokissa. Uusi eläkeläisväestö on koulutetumpaa, terveempää ja toimintakykyisempää kuin ennen. Kypsyvä eläkejärjestelmä ansiotulojen ja varallisuuden kasvun ohella on vaikuttanut siihen, että uusien eläkeläisten tulotaso on yhä korkeampi.

Osa vanhuksista voi kuitenkin huonosti. Pelkän kansaneläkkeen ja eläkkeensaajien asumistuen varassa sinnittelevien tulot ovat köyhyysrajan tuntumassa. Heistä suuri osa on naisia.

Kaikilla ei siis mene hyvin. Meidän onkin keskiarvojen sijaan mentävä yksilötasolle ja löydettävä sieltä ne ihmisryhmät ja kipupisteet, jotka vaativat parannusta.

Hyvinvointia jakavaksi tekijäksi on noussut ikä. Nuoremman aikuisväestön hyvinvointi ei ole kehittynyt yhtä hyvin kuin vanhusväestön ja keski-iän ylittäneillä työssäkäyvien hyvinvointi. Mikko Kautto toteaa syyksi työmarkkinoiden muutoksen, eli pätkätyöt, projekti- ja silpputyöt sekä yleisen työmarkkinoiden epävarmuuden. Uusiin riskeihin, kuten heikon työmarkkinatilanteen seurauksiin nuorille ja perhettä perustaville ei ole reagoitu kohonnutta tarvetta vastaavalla tavalla. Uudelle sukupolvelle hyvinvointivaltion lupaukset näyttäytyvät aiempaa vaatimattomammilta.

Heikointa kehitys on ollut lapsiperheissä. Taustalla on nuorten aikuisten vaikeudet kiinnittyä epävakaille työmarkkinoille. Lisäksi yksinhuoltajuus on yleistynyt. Myös asuntomarkkinoiden muutos on taustalla. Vanhemmat ikäryhmät ovat saaneet asuntonsa maksettua ja asuntojen arvo on noussut. Arvojen nousu tarkoittaa asumisuran alussa oleville asumisen hinnannousua lähes toivottomalle tasolle. Nuorilla yhä suurempi osa tuloista menee asumiseen.

Kasvanut lapsiperheköyhyys on selkeä yhteiskuntapoliittinen ongelma. Samoin ongelmien ja uhkatekijöiden kasautuminen tietyille perheille ja lapsille. Köyhyys koskee noin 100 000 lasta. Erityisopetuksen tarpeessa olevien määrä on kasvanut huomattavasti. Lastensuojelun avohuollon piirissä olevien lasten määrä on 10 vuodessa miltei kaksinkertaistunut (vuonna 2004 heitä oli 60 000). Huostaanottojen määrä on kasvanut (vuonna 2004 heitä oli 14 700). Kodin ulkopuolelle on lapsista sijoitettu 1 %, mutta Helsingissä osuus on 2,7 %. Lapsimielenterveyspotilaiden määrä on myös kasvussa.

Valtaosa lapsista voi paremmin kuin koskaan. Mutta se osa, joka voi huonosti, voi entistä heikommin. Heidän osuutensa on 5-10 % lapsista. Syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten pahoinvointia kuvaavat tekijät uhkaavat kasautua. Kouluissa piilee syvenevää huono-osaisuutta. Koulusta ja työelämästä kokonaan syrjäytyvien määrä voi kasvaa.

On pysäyttävää kuulla, kuinka 7-vuotias lapsi työntelee yöllä vaunuissa 1-vuotiasta pikkusiskoaan etsien kapakoista vanhempiaan. Näitä tarinoita on ihan liian paljon. Ja liian usein kuvioissa ovat päihteet sekä hyvin syvästi moniongelmaiset vanhemmat. Alkoholinkulutus on kasvanut ja haitat sen myötä.

Jo syntyneitä ongelmia korjaavissa palveluissa on paljon parantamisen varaa. Esimerkiksi lasten mielenterveyspalveluissa ja päivähoidon erityispalveluissa podetaan resurssien niukkuutta. Painopiste olisi saatava ennaltaehkäiseviin palveluihin, kuten neuvoloihin, päivähoitoon, iltapäivähoitoon sekä vanhemmuuden tukemiseen ja kotien kanssa tehtävään työhön. Mutta myös ennaltaehkäisevät palvelut ovat ongelmissa.

Suomalainen köyhyyden kasvu on ollut OECD-maiden nopeinta. Köyhyyden rakenne on muuttunut. Se kasautuu vähimmäisturvan varassa eläville. Työssä käyvien ansiotulot ovat nousseet ja myös veronalennukset ovat kohdistuneet heihin. Työtä vailla olevilta nämä hyödyt ovat jääneet saamatta. Stakesin simulaatiomallien mukaan köyhyys olisi kasvanut myös ilman toteutettuja veronalennuksia, sosiaalietuuksien nostoa ja köyhyyspakettia.

Julkisen sektorin palvelut
Laman aikana talouspolitiikkaamme leimasi tiukka sotatalous-tyyppinen kriisiajattelu. Lamasta irti pääsy vaati kova säästökuuria ja onneksi suhdanteetkin tulivat sittemmin apuun. Vaikka lama on takana ja taloudessa pyyhkii hyvin, julkinen sektori on edelleen kovin tiukoilla. Kehysmenettelyn avulla menot on jäädytetty takavuosien varsin alhaiselle tasolle. Tiukkuutta perustellaan varautumisella ikääntymisen haasteisiin.

Totta on, että väestörakenteemme tulee muuttumaan. Kun tänä vuonna yhtä eläkeikäistä kohti on neljä työikäistä, on vuonna 2030 yhtä eläkeikäistä kohti enää kaksi työikäistä. Yhtälö on haastava, sillä yhä pienempi työssäkäyvien joukko joutuu rahoittamaan yhä suuremman osan hyvinvointipalveluistamme. Toisaalta hyvinvointipalveluiden tarve kasvaa ikääntymisen johdosta.

Samalla olemme toteuttaneet mittavat veronalennukset, joilla on haluttu aktivoida yksityistä kulutuskysyntää ja saada sitä kautta kasvua ja työpaikkoja yksityiselle sektorille. Joissain piireissä kunta- ja palvelurakenneuudistuskin nähdään pelkkänä tilaaja-tuottajamallin lanseeraushankkeena, jonka perimmäisenä taka-ajatuksena on yksityisten hyvinvointipalvelumarkkinoiden synnyttäminen julkisten palveluiden kustannuksella.

Onneksi työpaikkoja on syntynyt lisää, mutta meillä olisi mahdollisuus parempaankin. Veronalennuksista korkeintaan 10 prosenttia palautuu takaisin työpaikkojen muodossa. Tämän on todennut Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuskoordinaattorit Jukka Pirttilä ja Roope Uusitalo tutkimuksessaan. Yksi heidän johtopäätöksensä oli, ettei veronalennuksilla ole ollut tilastollisesti merkitseviä käyttäytymisvaikutuksia, jotka olisivat näkyneet verotettavan tulon kasvuna. Sattumoisin verokertymä on kasvanut talouskasvun ja suhdanteiden paranemisen vuoksi. Siis verotuksen tasosta riippumatta.

Tutkimuksen perustella voikin todeta, etteivät veronalennukset maksa itse itseään takaisin. Kyse on melko kalliista työllistämisestä, jolla on valitettavasti myös ikäviä sivuvaikutuksia. Se on varmaa, että veronalennuksilla heikennetään kuntien rahoituspohjaa.

Julkisten palveluiden tehostamis- ja supistamistarpeita selitetään sillä, että joudumme varautumaan väestön ikääntymisen haasteisiin. On siis entistäkin tärkeämpää, että vuonna 2030 työikäisistä mahdollisimman moni todella kykenee työhön. Kun selvitysten mukaan jopa 20 prosenttia peruskoululaisista ei saavuta tänä päivänä vaadittuja opetustavoitteita ja vajaa kymmenen prosenttia putoaa kelkasta lähes kokonaan, on syytä olla huolissaan. Näiden nuorten pitäisi kyetä kantamaan oma vastuunsa palveluiden ja eläkkeiden rahoituksesta. Työelämän vaatimustaso ei ole kuitenkaan vähenemään päin.

Kaikki mahdollinen onkin tehtävä lasten ja nuorten eteen, jotta näin moni ei putoaisi marginaaliin. Meillä ei ole ikärakenteenkaan takia varata hukata yhtään lasta ja nuorta. Heitä kaikkia tarvitaan entistäkin kipeämmin. Ilman entistä parempaa päivähoito-, neuvola- ja koulujärjestelmää tässä ei voi onnistua. Palvelut vaativat tekijänsä ja tekijät palkkansa.

Vertailu muihin Pohjoismaihin
Eduskunnassa on ollut käsittelyssä valtiontalouden kehykset vuosille 2007-2011. Perustelumuistiossa korostetaan talouspolitiikan tiukkuutta ja valtionhallinnon tuottavuusohjelman toteuttamista henkilöstön määrän hallittuine sopeuttamisineen. Joku on väittänyt, että tuottavuusohjelmassa mainittu työvoimatarpeen vähennys on sama kuin sanoisimme vähentävämme vaikkapa 5 miljardia euroa sosiaalipalveluista. Se sanotaan vain nyt eri sanoilla. Toivottavasti olen väärässä.

Valtioneuvoston kanslian raportti (3/2005) osoittaa, että muissa Pohjoismaissa ollaan kansantuotteessa ja työpaikkojen määrissä meitä edellä. Eroksi paljastuu se, että muissa Pohjoismaissa nimenomaan julkiset palvelut työllistävät selvästi enemmän väkeä. Ruotsissa myös aktiiviseen työvoimapolitiikkaan on satsattu meitä enemmän.

Kuntien henkilöstöstä muuten 80 % on naisia. Kun puhutaan kunnallisten palveluiden kiristyksistä ja leikkauksista, puhutaan erityisesti naisista. Kunnallisten palveluiden toimivuus on myös tasa-arvokysymys paitsi kuntalaisille, myös palveluita toteuttaville tekijöille.

Työllistä kohden työn tuottavuus on meillä korkea. Ongelman muodostaa kuitenkin se, että meillä Suomessa työssäkäyviä on vähän suhteessa väestöön. Työttömyys on meillä muihin Pohjoismaihin verrattuna korkealla tasolla. Merkittävin työllisyysvaje raportin mukaan meillä on muihin Pohjoismaihin verrattuna koulutus-, terveys- ja sosiaalipalveluissa. Jos olisimme muiden Pohjoismaiden tasolla, meillä työskentelisi 175 000 henkilöä enemmän koulutus-, terveys- ja sosiaalipalveluissa. Jos koko julkinen sektorimme vastaisi Pohjoismaista mallia, työllisten määrän tulisi olla noin 200 000 henkilöä nykyistä korkeampi.

Suomalaista työelämää kuvaa se, että työajat ovat meillä muihin Pohjoismaihin nähden pitkiä, mutta työn tuottavuus työtuntia kohden vaatimaton. Suomessa harvemmat ovat töissä, mutta heidän keskimääräinen työtuntimääränsä on suurempi. Vapaa-aikaa jää siis suomalaisille työntekijöille pohjoismaisia työntekijöitä vähemmän ja myös ennenaikaisille eläkkeille siirrytään meillä useammin.

Valtioneuvoston kanslian raportissa todetaan, että laajemman työhön osallistumisen kompensoituminen pienemmällä keskimääräisellä työtuntimäärällä ei välttämättä alenna tuotannon tasoa. Vähäisempään vuotuiseen työaikaan voi liittyä siinä määrin suurempi tuntia kohden laskettu tuottavuus, että kokonaistuotanto jopa kasvaa tällaisen työn uudelleen jaon seurauksena.

Eli jos seitsemän työntekijää vähentävät työaikaansa tunnilla, saadaan sillä palkattua yksi uusi ihminen lisää. Jos kyseessä sattuu olemaan työtön, säästetään työllisyysmenoissa. Lisäksi henkilö alkaa saada palkkatuloja ja maksaa niistä verot. Näin työtä riittäisi yhä useammalle ja kokonaistuotanto voisi jopa kasvaa. Ainakin työntekijät jaksaisivat paremmin. Vaikutus on siis mitä positiivisin.

Lisätyövoimalla ja työntekijöiden vastuunjakoa uudistamalla voitaisiin parantaa terveydenhuoltopalveluita, vanhusten kotipalveluita tai vaikkapa lasten iltapäivätoimintaa. Ruotsissa talousarvioon varattiin merkittäviä lisäpanostuksia paitsi yksityisen sektorin työpaikkojen luomiseen, myös julkisiin työpaikkoihin ja julkisten palveluiden laadun parantamiseen. Mikesi myös meillä?

Tuottavuusopit ja talouspoliittinen keskustelu
Tuottavuutta voidaan kehittää julkisellakin sektorilla, muttei opeilla, jotka soveltuvat vain teollisella prosessilla tuotettuihin tuotteisiin. Kaikki ne tehtävät, joissa ihminen palvelee ihmistä tai jossa ihminen tekee tietotyötä, eivät ole automatisoitavissa. Siksi tuottavuuden käsite on muutettava sellaiseksi, että se sopii julkiseen palvelutoimintaan tuhoamatta palveluja ja niiden varsinaista tarkoitustaan. Sellainen tuottavuustyö joka tähtää vain palvelutoiminnan heikennyksiin, on hylättävä.

Talouspolitiikasta on voitava keskustella niin, että kansalaiset ymmärtävät, mistä puhutaan. Olemme vähitellen hivuttautuneet lähemmäs tasaveromallia ja yhä kauemmas pohjoismaisesta hyvinvointimallista, jolle kansalaiset kuitenkin antavat edelleen tukensa erilaisissa mielipidemittauksissa. Kansalaiset valitsevat veronalennusten sijaan mieluummin toimivat julkiset palvelut.

Meidän on listattava välttämättömät parannuskohteet ja katsottava sen jälkeen, millaista rahoitusta ne vaativat. Sellaisia uudistuksia ei voi jättää toteuttamatta, jotka merkitsevät investoimista ihmisten osaamiseen, hyvinvointiin ja jaksamiseen. Siis kykyyn olla tuottavia myös jatkossa.

Ammattipiireissä on käytössä erilaisia simulaatiomalleja erilaisten vaihtoehtojen arviointiin. Miksei meille kansalaisille voisi rakentaa yksinkertaista mallia, jolla voisimme internetissä pelaamalla vaihdella erilaisia muuttujia ja katsoa, millaisia vaikutuksia erilaisilla päätöksillä olisi yhteiskunnan toimivuuteen ja ihmisten hyvinvointiin? Tällainen yhteiskuntapeli olisi hyödyllinen ja mielenkiintoinen.

Uudistuksia
Aiemmin luetteloin kipupisteitä ja hankalimmassa asemassa olevia ihmisryhmiä. Esiin nousivat minimitoimeentuloturvan varassa elävät ja heistä erityisesti eläkkeellä olevat naiset. Lisäksi mainittiin nuoret aikuiset ja lapsiperheet sekä ongelmien kasautuminen ja alkoholiongelmien kasvu. Asuntopolitiikkaa, ennaltaehkäiseviä palveluita, työssä jaksamista ja työllisyyttä parantamalla päästään ongelmiin käsiksi. Useimpiin näistä haasteista vastataan taloudellisesti tehokkaimmin, tasa-arvoisimmin ja laadukkaimmin yhteisten julkisten palveluiden kautta.

Ihmisillä on suuri neuvonnan tarve. He eivät aina tunne oikeuksiaan. Lapsiasiainvaltuutettu on, mutta sen resurssit liian pienet. Talous- ja velkaneuvojat, kuluttajaneuvojat sekä sosiaali- ja potilasasiamiehet ovat olemassa, mutta lisää erilaisia neuvojia tarvittaisiin kuntatasolle. SDP voisi olla edelläkävijänä neuvojana ja neuvonnan järjestäjänä.

Asuntopolitiikan tilanne on surkea pääkaupunkiseudulla. Kun tulotaso on edellä mainituilla ihmisryhmillä jo muutenkin heikko, asumisen korkea hinta vaikeuttaa heidän asemaansa entisestään. Pääkaupunkiseudulla köyhien ihmisten elinolot ovatkin kaikkein vaikeimmat. Asuntopolitiikkaa voidaan parantaa vain ottamalla aktiivisempi rooli asuntojen tarjonnassa ja maapoliittisten keinojen käytössä. Tarjontaa lisäämällä saadaan kysynnän ja tarjonnan epäsuhdetta tasapainotettua ja hintoja kuriin. Tämä onnistuu vain kuntien tiiviillä yhteistyöllä ja valtion myötävaikutuksella.

Lopuksi
SDP:n on säilytettävä herkkyys ihmisten ongelmille. Meiltä on löydyttävä näköaloja tulevaan ja ratkaisuja hyvinvoinnin parantamiseen. Meidän, jotka olemme saaneet paljon, on osattava jakaa omastamme. Meillä, joilla asiat ovat hyvin, on myös erityinen vastuu ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamisessa. Osaamme tunnistaa helposti tilanteet, joissa ihmisoikeuksia loukataan. Emme salli mitä tahansa.

Minun SDP:ni on johtava tasa-arvo- ja ihmisoikeuspuolue, myös globaalilla tasolla. Kannamme vastuuta niin maasta, merestä kuin ilmastakin. Meille sopii lause "Rakkaus kasvaa vain tuhlaamalla". Kuulostaa yltiöpateettiselta, mutta käy minusta hyvinvointi- ja talouspolitiikkamme ohjenuoraksi.

Susanna Rahkonen