Olmi ja politiikan ydin

Kolumni Uutispäivä Demarissa 25.1.2007

Kun sanoin viime huhtikuussa puolivahingossa keskustalaista Mikko Alkiota olmin näköiseksi, siitä riitti juttua viikon jokaiselle päivälle valtakunnan eri lehdissä television Uutisvuotoa myöden. Kun olen kirjoittanut eri yhteyksissä hyvinvointivaltion rahoituspohjasta ja vaikkapa globalisaation hallinnasta, siitä ei synny yhtä laajamittaista keskustelua. Ei, vaikka olen käsitellyt teemaa muutamassa kirjassa ja Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä ja tämänkin lehden palstoilla.

Olen nyt kirjoittanut juuri julkaistun kirjan "Valta istuu sohvalla" tarkoituksenani herättää keskustelua sosialidemokratian ytimestä ja tulevaisuuden suunnasta. Saa nähdä, peittoaako keskustelunavaukseni Olmin. Minulla on omat epäilykseni.

Politiikalla ja medialla on yhteinen ongelma. Meillä ei koskaan tunnu olevan aikaa puuttua pintakuohua syvempiin virtauksiin. Hoidettavien asioiden tulva on niin valtava, että meillä päättäjillä on täysi työ juoksevien asioiden hallinnoimisessa ja medialla sen raportoimisessa. Mediassa osa on nostanut jo kädet pystyyn ja siirtynyt kommentoimaan vain vaikutelmia ja hauskoja sattumuksia.

Mutta ongelmia on myös päätöksenteon puolella. Minua vaivaa se, että meistä päättäjistä on tullut eräänlaisia yhteiskuntateknikoita. Me viilaamme ja höyläämme asioiden yksityiskohtia ja teemme hartiavoimin töitä yhä monimutkaisempien asiayhtälöiden äärellä, mutta tulevaisuuden pohtimiseen jää aivan liian vähän aikaa. Jos pääsisimme edes nykytilan analyysissä vähän syvemmälle, voisimme oikeasti päästä yhteiskunnallisten ongelmien todellisille alkulähteille. Enkä puhu nyt mistään vuotokohtien tilkitsemisestä, vaan ihan oikeasta kehityksen ohjaamisesta.

Tuloerojen kasvu, lasten huostaanottojen lisääntyminen, kasvavat alkoholi- ja mielenterveysongelmat ovat indikaattoreita sille, että korjausliikettä tarvittaisiin. Myös työelämän epävarmuus ja edelleen suuri pitkäaikaistyöttömien määrä positiivisesta työllisyyskehityksestä huolimatta kertovat rakenteellisista ongelmista, joihin pitäisi etsiä kestäviä ratkaisuja. Ratkaisusta ei käy kehityksen huonontumisen hidastaminen tai pinseteillä tehtävä pienipiirteinen säätötyö.

Asuntopolitiikka on hyvä esimerkki. Tilastokeskuksen vuoden 2004 selvityksen mukaan vuokrat ovat nousseet pääkaupunkiseudulla 60 prosenttia sen jälkeen, kun vuokrasäännöstely purettiin vuonna 1995. Samaan aikaan kaikki muut hinnat ovat nousseet keskimäärin vain 14 prosenttia. Asuminen lohkaisee aivan liian suuren osan ihmisten käteen jäävistä tuloista. Vaikka me kuinka lisäisimme erilaisten tulonsiirtojen ja tuloveronalennusten määrää, pääongelma on ja pysyy. Asuntopolitiikkamme on miltei täysin markkinoiden armoilla.

Kun markkinoita vapautettiin ja padot avattiin, päätöksentekijät eivät pystyneet tarkkaan arvioimaan minne kaikkialle virta vie ja millä voimalla. Virtaa on nyt vaikeampi ohjailla, mutta mahdotonta se ei ole.

Rahan puutteeseen ratkaisut eivät ainakaan kaadu. Maailmassa käytetään esimerkiksi lemmikkieläinten ruokaan lähestulkoon vastaava summa, jolla voitaisiin poistaa nälkä ja aliravitsemus koko maailmasta. Eivätkä lemmikkien ruuat edes ole niitä suurimpia finanssivirtoja. Rahaa siis on, mutta kenen taskussa - siinä ongelman ydin.

Susanna Rahkonen
kansanedustaja
puoluehallituksen jäsen