Suvi-Anne Siimes ja Paola Suhonen pohtivat Susanna Rahkosen vaaliseminaarissa vastuullista yritystoimintaa

Tiedote 2.2.2007

Miten tehdä oikeita ja kestäviä valintoja? Saadaanko yhteiskunnassa ja yritystoiminnassa aikaan kestäviä tuloksia ulkoistamalla tuotantoa Kiinaan tai tinkimällä työelämän perusoikeuksista? Löytyykö Suomesta rohkeutta uskoa omiin vahvuuksiimme ja yhteistyön voimaan?

Näitä ja useita muita ajankohtaisia kysymyksiä pohtivat Lääketeollisuus ry:n toimitusjohtajaksi siirtyvä kansanedustaja Suvi-Anne Siimes (vas.) ja huippusuunnittelija Paola Suhonen kansanedustaja Susanna Rahkosen (sd, Uusimaa) Vastuullinen yritystoiminta -seminaarissa keskiviikkona.

Rahkosen puhujavieraaksi saapunut Siimes nosti puheenvuorossaan useasti esiin työelämän perusoikeudet, joista ei saa, eikä kannata, lähteä tinkimään, vaikka maailmalta kuinka tehokkaiksi mainostettuja malleja löytyisi.

- Meillä on hyvä järjestelmä, mutta keskustelun ja yhteistyön kautta sitä saadaan yhä avoimemmaksi. Yrityselämäkin pitää saada pois poteroistaan ja hakemaan ennakkoluulottomasti yhteisiä keskusteluja.

- Sama pätee politiikkaankin - ei pidä aina ensimmäisenä olla tivaamassa sitä täydellistä ja ainoaa oikeaa ratkaisua sieltä yritysmaailman puolelta. Useimmiten parhaat muutokset saadaan aikaan pienillä virkkuukoukun vedoilla, vasemmistoliiton ja päivänpolitiikan jättävä Siimes pohti.

Siimes viittasi myös muutaman vuoden takaiseen Naomi Kleinin kirjaan No Logo, jonka nostamaa keskustelua voisi Siimeksen mukaan edelleen jatkaa.

- Riittääkö se, että olemme kuluttajina aktiivisia? Mielestäni ei, vaan tärkeintä on taata ihmisten oikeus itse määritellä, mitä he haluavat. Joskus huonokin sopimus kehittyvässä maassa on parempi kuin länsimaisen yrityksen paineen alla nopeasti itselleen kyhäämä eettinen ohjeisto. Kansalaisuutta ei saa unohtaa kehitysmaiden kohdallakaan. Työelämän perusoikeuksien tulee toteutua myös siellä, Siimes jatkoi.

Suomen Kuluttajaliiton puheenjohtajana toimiva Rahkonen kiitteli ystävänsä esiin nostamia kysymyksiä ja lupasi, että kuluttajilla on varmasti paljon keskusteltavaa Siimeksen kanssa jatkossakin, esimerkiksi lääkkeiden hinnoista.

Aurinkoinen Paola Suhonen käsitteli omassa puheenvuorossaan IVANAhelsinki-vaatemallistonsa menestysreseptiä. Se löytyy eettisten arvojen sekä suomalaisen designin ja työn arvostamisesta.

- Silloin kun muut ovat menneet kovaa vauhtia Suomesta ulos, me olemme keskittyneet tänne. Meille on ensiarvoisen tärkeää, että toimintamme on eettisesti kestävällä pohjalla. Meidän perheyrityksessämme kaikki vaatteet tehdään alusta lähtien Suomessa: meillä ompelevat kotimaiset kädet, Suhonen sanoi.

Rohkeasti oikeaksi kokemiinsa arvoihin uskominen on tuonut myös menestystä. IVANAhelsinkiä myydään tänä päivänä 25 maassa ja 150 myyntipisteessä. Myös kansanedustaja Rahkonen on jo vuosien ajan luottanut IVANAhelsingin välittämiin arvoihin - Esimerkiksi itsenäisyyspäivänä Linnan juhlissa Rahkosen yllä on nähty jo kolmasti ystävä Paola Suhosen suunnittelema iltapuku.

- Paola Suhosen esimerkkikin näyttää, että eettisesti kestävät valinnat ovat tänä päivänä myös liiketaloudellisesti järkeviä. Meillä on Paolan kanssa samanlainen, oikeudenmukaisuuteen, yhteen hiileen puhaltamisen ja kestäviin arvoihin uskova ajattelutapa, Rahkonen tiivisti Suhosen luennon sanomaa.

Muut seminaarissa kestävistä ratkaisuista keskustelleet tahot olivat SOK:n pääjohtajaksi pian siirtyvä HOK-Elannon toimitusjohtaja Arto Hiltunen ja Eläketurvakeskuksen johtaja Hannu Uusitalo.