![]() |
||||||||||||||
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
|||||||
Erilaisuuden ymmärtäminen on viisauden alkuMielipidekirjoitus Uutispäivä Demarissa 5.7.2006"Juntteja pukevaa mauttomuutta" jutussaan Kari Arola puki sanoiksi käsityksiä seksuaalisista vähemmistöistä ja heidän oikeuksistaan. Hän myönsi, että hedelmöityshoitojen salliminen lesbopareille menee hänen hilseensä yli.On ymmärrettävää, että moni kokee samoin. Ilman tietoa meidän heteroiden on välillä vaikea suhtautua toisenlaisiin perheisiin kuin meidän omamme. Myös suhtautuminen homoseksuaalisuudesta on muuttunut sitten Arolan nuoruusvuosien. Tuolloin homoseksuaalisuus leimattiin rikolliseksi käyttäytymiseksi ja sairaudeksi. Nyt se on yksi harvinainen yksilöllinen ominaisuus, kuten vaikkapa vasenkätisyys. Myös lääketiede on kehittynyt viime vuosikymmeninä huimasti. Mahdollisuutta keinoalkuiseen lisääntymiseen ja lapsettomuushoitoihin ei nimittäin ennen ollut, kuten ei elinsiirtojakaan tai vaikkapa harvinaisia sydänleikkauksia. Hedelmöityshoitoja on kuitenkin annettu jo lähes parinkymmenen vuoden ajan ilman lainsäädännön turvaa. Hoitoja on annettu kaikille naisille, myös niille, jotka eivät elä avioliitossa miehen kanssa. Vain pieni murto-osa lapsista on syntynyt näille miehettömille naisille, ehkä noin kymmenen vuositasolla. Lainsäädäntöä tarvitaan, kuten Arolan vaimokin peräänkuuluttaa, jotta hedelmöityshoidoilla alkunsa saaneilla lapsilla olisi oikeus tietää biologinen alkuperänsä. Nyt sitä oikeutta ei ole. Meillä ihmisillä on luontainen tarve vanhemmuuteen, hoivaan ja uuden sukupolven kasvattamiseen. Hedelmöityshoitoja antavat hoitolaitokset ovat hyvin tarkkaan tutkineet hoitoja saavien edellytykset vanhemmuuteen. Tämä sama vaatimus tulee kirjatuksi lakiin. Tässä karsiutuvat ne, jotka kuvittelevat ostavansa lapsen kuin kaupan hyllyltä lemmikiksi. Moni lapsettomuushoidot läpikäynyt kokee lemmikkiväitteen varmasti hyvin loukkaavaksi. Luonnonmenetelminkin vanhemmaksi saatetaan tulla vailla kunnon edellytyksiä. Ja sitä valitettavasti tapahtuu. Lapsen edun toteutumiselle on olennaisinta huolenpito. Tutkimuksissa ei ole todettu näyttöä sateenkaariperheiden lasten suuremmasta pahoinvoinnista. Lasten pahoinvoinnin tekijät liittyvät kokonaan muihin tekijöihin kuin lapsen hedelmöittymistapaan. ** Seksinostolain käsittely on takanapäin. Hallitus ja ministerimme ajoivat seksin otson rajoittamatonta kieltoa, mutta eduskunta muokkasi esityksen koskemaan seksin ostoa ihmiskaupan ja parituksen uhreilta. Esitys hyväksyttiin selkeällä enemmistöllä, eli äänin 158-15. Vastaan äänesti lähinnä perusuomalaisia ja muutamia kokoomuslaisia miehiä Arolan perusteluin. Jotkut RKP:n kansanedustajat äänestivät vastaan, koska he kannattivat alkuperäistä lakia. Poliisi on Ylen TV-uutisissa todennut, että ostokielto tarjoaa poliisille lisää työkaluja ihmiskaupan ja parituksen torjuntaan. Helsingissä lähes kaikki prostituutio kuuluu rikollisen parituksen piiriin. Ajatus siitä, että prostituutio on ja pysyy ja painuu lain myötä piiloon, on mielipide. Faktaa sen tueksi ei ole esitetty. Viimeaikaisen paritusliigatapauksen tultua julki on selvää, että kysyntää tulee vähentää. Kehitysvammaiselta ihmiskaupan kohteelta seksin ostaminen on väärin. Tähän mennessä niin ei ole ollut. ** Hedelmöityshoitolain ja seksinostolain käsittelyssä lakien vastustamiseen on mennyt hirvittävästi energiaa. Lait ovat meidän ministeriemme ja eduskuntaryhmämme ajamia. Arolan jutun perusteella on selvää, että tietoa ja keskustelua tarvitaan. Monille hedelmöityshoitolaki symboloi laajemminkin suhtautumistamme erilaisuuteen ja vähemmistöjen asemaan. SDP:lle heikompien aseman parantaminen on aina ollut itsestään selvyys. Yksi asia kuitenkin kummastuttaa. Miksi tänä päivänä joidenkin mielestä on hienoa naureskella, kuinka ei ymmärrä politiikasta mitään ja kuinka tylsää demokratia on. Samaan tapaan jotkut haluavat profiloitua sillä, etteivät ymmärrä eivätkä välitäkään ymmärtää mitään itselleen outojen vähemmistöjen asemasta. Mistäköhän se kertoo? Susanna Rahkonen Puoluehallituksen jäsen ja eduskunnan lakivaliokunnan varapuheenjohtaja www.susannarahkonen.net |