![]() |
||||||||||||||
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
|||||||
Hissien rakentamisen vauhdittaminenValtuustokysymys 22.1.2007Toimiva hissi on elintärkeä tekijä kerrostalon esteettömyydestä. Se palvelee ikäihmisiä, liikuntaesteisiä sekä pienten lasten vanhempia, jotka liikkuvat lastenvaunujen kanssa. Espoossa hissien rakentamishankkeita on ollut vireillä esimerkiksi Tapiolassa, mutta hissien rakentamishankkeet eivät ole menneet läpi samassa mittakaavassa kuin vaikkapa Helsingin puolella. Syynä on ollut joko yleisten rakennusmääräysten tiukempi tulkinta tai sitten muuten tiukempi hissiavustusten myöntökäytäntö.Olen jättänyt eduskunnassa 17.1.2007 kirjallisen kysymyksen valtioneuvostolle siitä, voisiko kunnille antaa tarkempia ohjeita, jotta hissiavustusten myöntökäytäntö ei muodostuisi joissain kunnissa tarpeettoman tiukaksi. Liian torjuva suhtautuminen hissien rakentamiseen estää ikääntymisen pahentaman hissittömyysongelman ratkaisemista. Ratkaisu ongelmaan ei ole asukkaiden poismuutto, sillä hissit palvelevat kaikkia asukkaita. Valtion asuntorahasto ARA myöntää avustusta vanhojen kerrostalohissien korjaamiseen sekä uusien hissien rakentamiseen hissittömiin kerrostaloihin. Käytännössä avustukset myöntää kunta. Avustusta voi saada enimmillään 50 prosenttia hyväksyttävistä rakentamis- tai korjauskustannuksista. Lisäksi eräät kaupungit, kuten Helsinki ja Kuopio avustavat uusien hissien rakentamista 5-10 prosentilla. Edellä olevan perusteella me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme seuraavan valtuustokysymyksen: Miten Espoon kaupunki voisi parantaa nykyistä hissiavustusten myöntökäytäntöä ja edistää nykyistä tehokkaammin hissien rakentamista hissittömiin kerrostaloihin esteettömyyden parantamiseksi? Espoossa 22. tammikuuta 2007 Susanna Rahkonen |